Pientalon huolto ja ylläpito on monelle omistajalle läpi vuoden kestävä työmaa, mutta etenkin keväisin lämpötilojen nousu ja luonnon herääminen saa kiinteistöjen omistajat ja käyttäjät liikkeelle. Kevät onkin mainiota aikaa tarkastella oman kiinteistön jaksamista ja kuntoa. Lumen sulaminen rakennuksen vierustoilta sekä rakennuksen kattorakenteilta voi myös kieliä mahdollisesta korjaustarpeesta maanpinnan muotoilujen, räystäiden tai pahimmassa tapauksessa vesikattovuotojen suhteen. Veden sulamisreittien seuraamisella voi terapeuttisen ihmettelyn lisäksi tehdä myös tärkeitä havaintoja kiinteistön hyvinvointiin liittyen. Runsaat vesilätäköt rakennuksen perusmuurin ympärillä voivat saada valveutuneimankin omistajan niskavillat sojottamaan pystyssä.

Vuoden 2000 alusta otettiin käyttöön omistajille tarkoitettu rakennuksen käyttö- ja huolto-ohje. Epävirallisempi, jokseenkin käytetympi nimitys kyseiselle eepokselle kulkee nimellä rakennuksen huoltokirja. Huoltokirjan tarkoituksena on ollut pitää ajanmukaista ja päivitettyä tietoa rakennuksen eri rakenneosien kunnosta ja niiden ympäristöstä. Arjen hektisyyden keskellä huoltokirjan täyttäminen jää monilta valitettavan usein melko puutteelliseksi, kevään tullessa huoltokirja olisikin hyvä ottaa naftaliinista ja täydentää tehtyjä havaintoja säntillisesti. Rakennusteknisten osien ja ympäristön tarkastaminen voidaan mieltää hyvinkin läheisesti auton aistinvaraiseen tarkastamiseen ja vuosittaiseen katsastuskäytäntöön. Monia perustavanlaatuisia havaintoja saakin helposti tehtyä itsenäisesti. Kevään tullessa ilmankosteus nousee ja on hyvä käyttää ihmiskehon eri aisteja mahdollisten ongelmien kartoittamiseen. Mikäli tuulikaapissa nousee jahdissa käytettyjen saappaiden sukkahien lisäksi myös muita omituisia hajuja, niihin tulisi valppaasti kiinnittää huomiota ja tarkkailla onko kaikki normaalia. Jos epäilyksiään ei saa omalla tarkkailullaan varisutettua, on hyvä muistaa, että ammattiapua on saatavilla.

Huoltokirja on helppo tehdä itsenäisesti, mikäli sitä ei kotoa vielä löydy. Googlettamalla löytyy paljon mainioita pohjia huoltokirjan laatimiseen, kuten Omakotiliiton laatima pohja. Tärkeimpiä pääpointteja kannattaa rakennuksesta kirjata jo ensimmäisille sivuille, kuten yhteystiedot, rakennuksen perustiedot, paikantamispiirustukset, huoltokalenteri, huolto-ohjeita, poikkeustilanneohjeet, todistukset ja kunnossapitosuunnitelma teknisine käyttöikineen ja kunnossapitojaksoineen. Mikäli olennaisten tietojen suhteen havaitsee puutteita, kannattaa ottaa yhteyttä paikalliseen rakennusvalvontaviranomaiseen ja tiedustella mikäli heiltä löytyisi juuri tarvittava tieto. Säntillisellä ja suhteellisen vaivattomalla kirjanpidolla voidaan hillitä remonttikustannuksien muodostumista, pitää todistettavaa dokumenttipankkia omasta kiinteistöstä ja tehdyistä havainnoista ja välttää monia epämiellyttäviä yllätyksiä rakennuksen elinkaaren jokaisessa vaiheessa.